On tapahtunut liian paljon liian isoja asioita viime aikoina enkä ole osannut niitä oikein kohdata. Tiedätte kyllä, mitä silloin tehdään. Silloin lakataan puhumasta, ajattelemasta ja katsotaan vain tyhjin silmin tyhjään sisimpään. Silloin ryypätään. Ex-vaimo kertoi joku aika sitten, että oli tehnyt abortin poismuuttonsa jälkeen. Mitä itse olisitte siinä tehneet? No minä aloin kaataa kuppia. Tietenkin, sehän se on hyvä tapa kohdata asiat.

Kyllähän minä sanomattakin tietenkin tajusin, että se olisi voinut olla minun lapseni. Mutta olisi voinut olla olemattakin. Silti. Ajattelen nyt koko ajan, että se saattoi olla minun ainoa lapseni. Ja sen kohtaloon minun mielipidettäni ei kysytty, sillä he päättivät siitä. Vaimo ja se uusi mies, vaimon työkaveri. Siksi se nimi tuntui tutulta. Huvittavaa, pidin sitä reiluna tyyppinä.

Ainakin vaimo on ollut rehellinen: hän ei koskaan halunnut lasta eikä halunnut pitää sitä nytkään. Olisin minä silti halunnut tietää etukäteen. Vai olisinko? Mitä minä olisin sitten tehnyt?

Minun lapseni, se jota aina halusin vaimon kanssa. Ehkä näin on parempi. Meille kaikille. Pakko ajatella niin.