Eilen oli kotona hiljainen ja vähäpuheinen ilta. Edellisestä illasta ei paljon puhuttu, hiljaisuuden muuria puhkoi vain silloin tällöin varovainen pieni keskustelun avaus. Koska päivällä ei ollut ruoka kummallekaan maistunut, alkoi nälkä kalvaa elinvoimaa jossain vaiheessa. En kehdannut kysellä, olisiko jotain muonaa, joten ajattelin, että tilataan pitsat.

Pientä hymyä sentään saatiin kun sovimme, että annetaan sen pekonin nyt olla. Minä otin salamia ja vaimo tonnikalaa. Meinasin huumorpäissäni murjaista jotain mauttoman vitsikästä tilauksista. Onneksi pidin suuni kiinni.  Lopulta tunnelma vapautui, kun vitsailtiin, että pahvilaatikosta on syötävä kohta joka päivä, sillä astiat alkavat olla loppu. Viikonloppuna voitaisiin mennä vaikka stokkalle katsomaan uutta arabiaa kaappeihin.