Äskeistä lätkämatsia katsellessa tajunnan takaraivosta kumpusi ikävämpi muisto yhdestä toisesta peli-illasta. Vaimo olisi halunnut katsoa jotain muuta ja minä tietenkin peliä. Koska sellaisia matseja tulee vain harvoin, katsoin oikeudekseni olla oikeammassa. Vaimo käveli mielenosoituksellisesti telkkarin edessä järjestellen ennestäänkin järjestyksessä olevia miljoonia tyynyjään. Sitten se rupesi imuroimaan ja erityisen tarkasti telkkarin edessä. Muutaman kerran sanoin nätisti ja muutaman vähemmän nätisti, sitten irrotin pölynimurin töpselin ja tempaisin sen perkeleen vehkeen, heitin sen rappukäytävään ja vaimon perään. Laitoin oven ketjulla kiinni ja telkkarin kovemmalle.

Erätauolla menin kurkkaamaan rappukäytävään. Vain pölynimuri oli siellä. Jumalauta, että pelästyin. En hetkeen tiennyt, mistä sitä lähtisin hakemaan, mitä se on mennyt kertomaan ja kenelle. Kokeilin paria lähinaapuria mutta kukaan ei ollut nähnyt sitä. Sitten ajattelin sen menneen naapurirappuun, siellä asui siihen aikaan yksi Pera. Kun mietin asiaa hetken, olin varma, että vaimo oli Peran luona ja menin hakkaamaan sen ovea. Sisältä ei kuulunut ääniä mutta olin varma, mitä siellä tapahtuu. Hakkasin ovea niin, että naapurit hälyttivät poliisin. Vietin sitten sen yön putkassa.

Vaimo oli viikon karheana ja sai taas haluamansa. Sillä kertaa se taisi olla joku takki.