Minä inhoan viikonloppuja. Tiedän, että vaimo pelkää niitä ja se taas kasvattaa minussa jo etukäteen turhautunutta raivoa. Ihan sama, mitä teen tai olen tekemättä, kaikki kääntyy viimeistään lauantai-iltana puoli yhdeksältä mykkäkouluun ja vaimo menee nukkumaan. Minä istun aamuun ja mietin, mitä helvetin järkeä tässä elämässä on.

Vaimo haluaa, että käytäisiin yhdessä lauantaina jossain, vaikka kaupassa ja minä haluan rentoutua ja ottaa kuppia perjantaina, joten lauantaina ei mennä autolla mihinkään. Minä haluan, että käytäisiin yhdesssä jossain, vaikka pubissa mutta vaimo sanoo, että siellä tulee pää kipeäksi savusta.

Vaimo sanoo, että se tuntee olevansa vankilassa viikonloppuisin. Missä se nainen luulee minun olevan? Samassa vankilassa me istumme, ristikko välissämme.

Tänään on parempi päivä. Menemme markettiin. On tämäkin elämää.