Muutama päivä sitten joku kommentoija kysyi onko meillä lapsia. Ei ole,
kuten kirjoituksistakin hyvin voi päätellä. Minulle on aina välillä
herännyt toive jälkikasvusta, kaksi lasta olisi aika ihanteellinen
määrä. Poika ja tyttö. Olen ollut hyvä kummi siskoni lapsille, rakastan
peuhata niiden kanssa ja hukutan ne lahjoihin. Olen aivan varma, että
minusta tulisi hyvä ja hellä isä.
Vaimoni biologinen kello taas on aivan rikki. Hän on täysin haluton
saamaan lapsia. Olen saanut sen käsityksen, että vaimoni pelkää. Hän
pelkää synnytystä, ja hän pelkää vastuuta. Ehkä hän pelkää myös sitä,
että olisin huono isä lapsille. Ei vaimoni erityisemmin sukulaisten
lapsia katsoessakaan tunnu tuntevan mitään erityistä hellyyttä, siltä
taitaa puuttua äidinvaistot kokonaan.
Neljäkymppiä alkaa meillä molemmilla lähestyä, joten aikaa ei olisi
loputtomiin. Itse olen jo aloittanut totuttautumisen ajatukseen, että
suku päättyy minun osaltani tähän.
keskiviikko, 22. maaliskuu 2006
Kommentit