Olen lukenut usein perheväkivallan johtuvan lapsuudesta. Väkivaltaisen lapsuuden kokenut turvautuu itsekin helpommin nyrkkeihin.
Minua ei kovin usein lyöty lapsena, kuopuksena taisin olla lellikki.
Muistan kuitenkin ikuisesti sen, kun pakenimme veljeni ja siskoni
kanssa vessaan pakoon isän tullessa humalassa kotiin. Isä pieksi äidin
muutaman kerran aika perusteellisesti. Selvänä isä oli hyvä mies, joka
ei olisi missään nimessä lyönyt ketään.
Minä päätin jo hyvin nuorena, että minä en tule ikinä lyömään. En ikinä. Koskaan. Toisin kävi.
maanantai, 13. maaliskuu 2006
Kommentit