Olen lukenut usein perheväkivallan johtuvan lapsuudesta. Väkivaltaisen lapsuuden kokenut turvautuu itsekin helpommin nyrkkeihin.

Minua ei kovin usein lyöty lapsena, kuopuksena taisin olla lellikki. Muistan kuitenkin ikuisesti sen, kun pakenimme veljeni ja siskoni kanssa vessaan pakoon isän tullessa humalassa kotiin. Isä pieksi äidin muutaman kerran aika perusteellisesti. Selvänä isä oli hyvä mies, joka ei olisi missään nimessä lyönyt ketään.

Minä päätin jo hyvin nuorena, että minä en tule ikinä lyömään. En ikinä. Koskaan. Toisin kävi.